✝ Black-Eyes' Paulus

kuvat © Bob Langrish

Paul kuoli 30.06.2019

irlannincobori, VH12-046-0045
s. 03.01.2009, 8-vuotias 03.09.2009
musta, 170 cm (A)
maahantuoja flanelli (VRL-01966)
omistaja Tuire (VRL-00345) / Breandan
valjakkoajo, vaikea

Luonnekuvaus

Black-Eyes' Paulus on Soneün entinen hevonen ja he saavuttivat yhdessä yli 30 sijoitusta valjakkoajokilpailuissa. Yhteensä heillä oli takanaan yli 130 kilpailua ennen kuin Paul muutti Breandaniin.

Black-Eyes' Paulus eli lyhyesti kutsuttuna Paul on se perheen viisas lapsi, luokan priimus. Ori on todella näppärä, ei ihan sormistaan, mutta hampaiden käytössä. Kaksijalkaisten onneksi tosin kaikkeen muuhun kuin puremiseen, vaikkei olekaan mukavaa metsästellä vekkulia oria tämän lähdettyä tarhasta.

Hoitaessa Paul seisoo todella kiltisti paikoillaan eikä lotkauta juuri korvaansakaan minkään asteen häiriöille. Hoitaessa oria kuvataankin usein tylsänä, vaikkei herra sitä todellakaan ole. Paul kun on sen verran viisas, ettei tee mitään niin että hoitaja näkee. Riimunnarut kun aukeavat hoitajan putsatessa kavioita ja hoitajan jalkojen juuresta syödessä avautuvat kengännauhatkin. Taluttaessa ori seuraa kiltisti paikallaan hötkyilemättä sen kummempia. Tammat saavat orin hieman valpastumaan mutta siltikään Paul ei edes näytä siltä että lähtisi rynnimään sinne päin. Tarhassa portti täytyy kuitenkin pistää kiinni kunnolla, sillä näppärä ori osaa avata normaalit haan portin. Paulia saakin hyvin usein hakea ympäri kyliä ellei portti ole ollut kunnolla kiinni.

Ratsastaessa Paul on monen mieleen. Se pyrkii reippaasti eteenpäin, mutta kuuntelee silti apuja eikä lähde luistamaan kulmissa tai jyräämään kuolain tuntumaa vastaan. Alussa orille täytyy kuitenkin antaa napaksti pohkeita, jotta se tietää mitä vauhtia tässä saa nyt mennä. Koulussa ori taitaa helpon C:n asiat ja antaa hieman haastetta kouluttamattomuutensa tähden kokeneemmille. Paul on kuitenkin hyvin nopea oppimaan ja oppiikin mielellään uutta joten vaikkei orista olekaan vaativiin luokkiin, pystyy sille opettamaan muuta hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Maastossa Paul on todella varma ratsu eikä säiky juuri mitään. Liikennevarma ori ei kuitenkaan ole, sillä rekat saavat orin säpsymään pahemman kerran. Kun suurempia teitä välttää, voi orin kanssa kävellä lähes missä vain rauhallisin mielin.
luonnekuvaus © Soneü

Sukulaiset

i. Jeremy Flow evm
musta, 168 cm
ii. Special K evm
musta, 165 cm
ie. Never Said It evm
musta, 171 cm
e. Snow's See You evm
musta, 164 cm
ei. Peeding Tom evm
musta, 163 cm
ee. Lookin Up The Sun evm
musta, 165 cm

Jälkeläiset

o. Breandan Pádraic, synt. 04.01.2019, e. Kane Isibéal
o. Breandan Balfour, synt. 05.09.2016, e. Flipped Dreams
t. Breandan Debbie, synt. 27.10.2014, e. Damhnait Finn
t. Breandan Francene, synt. 15.02.2013, e. Orrin Fidelma
t. Breandan Ailbhe, synt. 31.07.2012, e. Blánaid Aislinn
t. Fake Paramour, synt. 12.12.2011, e. Snowbell's My Lover
t. Fake Black Ambition, synt. 05.09.2011, e. Black River's Dana
t. Fake Eyes Quality, synt. 24.01.2011, e. Quantica Aray
o. Ruedolf Cadof, synt. 01.08.2010, e. Snowbell's My Lover

Sukuselvitys

i. Jeremy Flow on upealiikkeinen, hämmästyttävän kiltti ori. Se ei ikinä ole ilkeä ja sen hellyyden kaipuuta voisi verrata koiranpentuun. Jereksi kutsutulla orilla on hienot liikkeet ja niihin on helppo mukautua, mikä tekeekin orista todella herkän ja mukavan ratsastaa. Esteillä Jere ei ole erikoisemmin menestynyt, mutta kouluaidat ovat tämän pojan mieleen. Valjakossa ori on täysin elementissään ja se onkin kilpaillut viime kausilla hyvin.

ii. Special K oli upealinjainen ja voitontahtoinen ori. Se sai lukuisia jälkeläisiä, jotka ovat kilpailleet valjakkossa ja pärjänneet kiitettävästi. Väriltään Special K oli musta ja säkää sillä oli 165 cm. Ori jouduttiin lopettamaan ennen aikojaan, vasta 16-vuotiaana vakavan ähkyn takia.

ie. Never Said It on hyvin suurikokoinen ja pippurinen musta tamma. Nykyään Sadi on vietellyt eläkepäiviään jo muutaman vuoden, mitä ennen se kilpaili menestyksekkäästi valjakkoajossa. Kisauransa aikana tamma ehti kerätä monia voittoja ja sitä useampia sijoituksia, minkä lisäksi se jopa voitti valjakkoajon Junior- sekä Senior-Cupit.

e. Snow's See You eli tutummin Snow on tumma, kaunis ja melko suurikokoinen, mutta silti siro irlannincob. Kipakkaluonteinen tamma kilpaili lahjakkaasti valjakkoajossa, kunnes se siirtyi muutamaksi vuodeksi siitoskäyttöön ja kierteli silloin vain näyttelyissä. Nyt tamma on kuitenkin siirtynyt takaisin valjakkoajon pariin ja pärjää siellä tuttuun tapaan.

ei. Peeding Tom on jykevärunkoinen musta ori. Se on kilpaillut valjakossa ja ollut mukana monissa näyttelyissä, pärjäten ihan hyvin. Tom on pikkuhiljaa siirtymässä eläkepäiville, mutta vielä toistaiseksi se on hyväkuntoinen ja harjoittelee edelleen valjakkoajossa, vaikka kilpailukentät on jo jääneet historiaan sen osalta. Tammojakin Tom astuu vielä ainakin muutaman vuoden, jos sen kunto pysyy yhtä hyvänä.

ee. Monissa kilpailuissa käynyt Lookin Up The Sun on kaunis musta tamma. Sun on oikea monitaituri, koska se on kilpaillut niin kouluratsastuksessa kuin valjakkoajossa sekä rodulle todella harvinaisessa lajissa kuin maastoesteet. Eihän tasona kyllä ollutkaan mikään 140 cm, vaan ihan vain 30 sentin harrasteluokat, mutta hienosti tamma niitä silti hyppäsi ja sai menestystäkin osakseen. Herkkä ja kuvankaunis Sun on ollut ilo omistajalleen ja se on saanut monta kyvykästä jälkeläistä.
sukuselvitys © Soneü ja Tuire N.

Kilpailutulokset VVJ-sijoituksia yhteensä 42 kpl, kaikki 251 kilpailua täällä

30.07.2014VVJ-Cupvaativa2/41
02.11.2012Shamrock Hillvaikea2/22
01.11.2012Shamrock Hillvaikea3/22
30.10.2012Durenvaikea2/30
27.10.2012Shamrock Hillvaikea1/22
26.10.2012Breandanvaikea4/16
20.10.2012Huvitusvaikea3/14
08.10.2012Micramvaativa1/28
06.10.2012Durenvaativa1/30
02.10.2012Koston sh:tvaikea2/14
01.10.2012Caralvaikea2/30
30.09.2012Caralvaikea1/30
29.09.2012Caralvaikea2/30
28.09.2012Caralvaikea5/30
10.09.2012Breandanvaikea1/3
07.09.2012Breandanvaikea1/3
05.09.2012Breandanvaikea1/3
02.09.2012Breandanvaikea1/3
09.08.2012Durenvaativa1/19
06.08.2012Durenvaativa2/19
16.07.2012Durenvaativa2/19
27.01.2012Fiktiovaativa5/30
26.01.2012Deivaativa3/26
26.01.2012Fiktiovaativa4/30
26.01.2012KK Bailadorvaativa2/24
23.01.2012KK Bailadorvaativa1/24
20.01.2012Deivaativa3/22
19.01.2012Deivaativa4/22
05.01.2012Arcadia Morgansvaativa1/36
01.01.2012Deivaativa1/30
29.12.2011Deivaativa3/30
24.12.2011Deivaativa2/30
23.12.2011Deivaativa5/30
07.11.2011Crash Poniesvaativa3/40
19.10.2011Deivaativa4/29
15.09.2011Idya Shetlandsvaativa1/30
12.09.2011Cecam Shetlandsvaativa3/29
11.09.2011Durenvaativa2/10
08.09.2011Satulinnavaativa4/26
07.09.2011Satulinnavaativa2/26
07.01.2011Cecam Shetlandsvaativa2/30
06.01.2011Cecam Shetlandsvaativa4/30

Muut kilpailut

Paul on kilpaillut myös muissa lajeissa ja villeissä kisoissa, ne löytyvät täältä.

Rakas päiväkirja.. myös valmennukset

08.07.2012, Tuire

Tänään saapui kolme uutta irlannincobia, jotka matkasivat muutaman kreivikunnan verran etelämpään tullakseen meille. Entisen omistajan Soneün talli nimittäin sijaitsi lähellä Iso-Britannian rajaa, joten matka ei ollut hevosille kovin pitkä. Uusimmat asukkaamme ovat kaikki mustia: Pirteä ja fiksu Black River's Dana sekä tuttavallinen ja tammamainen Flipped Dreams ovat kauniin kirjavia ja rauhallinen, mutta karkailutaituri Black-Eyes' Paulus on musta ori valkoisilla sukilla ja läsillä.

Jokainen näistä irlannincobeista on jo kokeneita valjakkohevosia, kaikilla ainakin 20 VVJ-sijoitusta entisen omistajansa kanssa. Olimmekin todella tyytyväisiä, kun Soneü halusi myydä ne meille jatkamaan kisauraansa ja myöhemmin ne pääsisivät tietenkin osaksi tallin kasvatusohjelmaa. Fia ja Dana olivat aloittaneet entisen omistajansa kanssa noviisitasolta, mutta ne oli kehittynyt vaativan tason luokkiin ennen kuin ne myytiin meille. Niinpä saimme niistä kokeneen vaativan tason parivaljakon kisattavaksi. Paul oli tammoja paljon kokeneempi, se oli nimittäin jo ennen Soneülle tuloa kisannut vaativalla tasolla. Oriin ei tarvinnutkaan kauan tutustua, kun saatoimme jo osallistua sen kanssa vaikean tason valjakkokisoihin hyvällä menestyksellä.

18.11.2011, Eba (kouluvalmennus)

Aloitimme alkuverkkojen jälkeen. Paul oli vertynyt hyvin ja marssi reippaasti eteenpäin. Soneü joutui tekemään muutaman puolipidätteen että ori hiljensi tahtinsa sopivaksi. Harjoittelisimme tänään temponvaihteluita ja kiemurauria. Pyysin ratsukkoa aluksi hidastamaan käyntiä. Soneü rauhoitteli hevosen rauhalliseen käyntiin ja nopeutti sen sitten pyynnöstäni lisättyyn käyntiin. Paul ravasi muutaman askeleen, mutta ratsastaja oli skarppina ja rauhoitti ratsunsa nopeasti takaisin lisättyyn käyntiin. Kun temponvaihtelut oli käyty kaikissa askellajeissa, pyysin ratsukkoa harjoittelemaan kiemurauraa. Vein kentälle tötsät selventämään kaarteita. Jatkoimme temponvaihteluteemalla ja kiemurauralla olikin tehtävä ravilisäyksiä. Soneü nyökkäsi ja lähti suorittamaan tehtävää. Ratsukko eteni kiemurauran hienosti - Paul taipui mutkissa hyvin ja myös ravilisäykset onnistuivat loistavasti. Kun tätä oli menty molempiin suuntiin muutamaan kertaan, kehuin heitä ja annoin luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn.

19.02.2011, Tikkunekku (kouluvalmennus)

Black-Eyes' Paulus ja hänen ratsastajansa menivät kentällä reipasta ja rentoa käyntiä, saapuessani pitämään heille kouluvalmennusta. Tervehdin ja pyysin heitä kävelemään hieman uran sisäpuolella, jolloin ulkopohkeellekkin tulisi enemmän käyttöä. Käskin ratsastajan ottaa hieman tiukemmat ohjat, enemmän tuntumalle ja lähteä tekemään kiemura uraa kenttää pitkin ensin oikeaan suuntaan. "Muista aina kulmissa asettaa sisällepäin ja painaa hieman sisäpohkeella jotta Paul taipuu kunnolla", ohjastin ratsukkoa ja katselin heidän menoa. Muutaman kierroksen jälkeen käskin ratsastajaa vaihtamaan suuntaansa kokorataleikkaan kautta ja tekemään kiemurauraa toiseenkiin suuntaan. "Sitten nosta Paulilla ravi ja mene kevennettyä ravia kiemura uraa pitkin, muista taivuttaa ja käsien ja jalkojen yhteistyö", sanoin sen jälkeen kun ratsukko oli mennyt muutaman kierroksen.

Seuraavaksi käskin ratsastajan aina lisäämään ravia pitkillä sivuilla ja taas kiemura uralla hiljentämään ja lyhentämään sitä. Ratsastaja istui myös alas aina kiemura uralla, sillä tällä tavalla hän pystyi paremmin hallitsemaan ja kääntämään ratsuaan. "Hienosti menee! Nyt voit vaihtaa suuntaan ja mennä toiseenkin suuntaan, sekä tehdä enemmän taivutuksia käännöksissä", kehuin ja neuvoin ratsukkoa. Huomasin että ratsastaja oli tottunut hevoseensa, sillä hän tiesi heti miten reagoida kun Pauli värkkäili välillä.

Pian annoin ratsukon hidastaa käyntiin, pitäen silti ohjat tuntumalla ja jatkaa ratsastusta pääty-ympyrällä. Paulin ja ratsastajansa levähdettyä hetken, käskin heidän nostaa harjoitusravin ja mennä sitä pääty-ympyrää pitkin. ”Aina joka toisen kierroksen puolessa välissä laske käyntiin, pari askelta käyntiä ja sitten taas harjoitusravi”, neuvoin heitä ja katsoin kuinka he menivät kenttää pitkin. Käynti ja raviharjoituksen jälkeen, käskin ratsastajan tekemään saman, mutta ravista suoraan pysähdys, jonka jälkeen peruutus ja taas ravi. Tämä oli paljon hankalempi tehtävä ratsukolle, missä jouduinkin neuvomaan heitä enemmän. Toisessa kierroksessa meni hieman paremmin, mutta parannettavaa oli. Ravi harjoituksen jälkeen käskin ratsukon nostamaan laukan suoraan ravista, menemään puolikierrosta laukkaa ja sitten ravia puolikierrosta ja taas laukkaa, aluksi vasempaan sitten oikeaan kierrokseen. Alussa oli hieman ongelmia laukan noston kautta, mutta loppua kohden suoritus parani koko ajan. Laukkaharjoitusten jälkeen annoin heidän laskea kevyen ravin jälkeen käyntiin.