✝ Dyantha's Bethanie

30.04.2015, sparrow-mind

Uneksin kai tulevasta varsakesästä, kun puhelimestani lähtevä meteli tavoitti viimein tajuntani. Olin ottanut tavakseni nukkua työpuhelin tyynyn alla jo samana vuonna kuin aloitin tammapraktiikan, juuri siksi, että olisin aina tavoiteltavissa. Nyt puhelin oli eksynyt tyynyliinan sisälle. Toistuva soittoääni lietsoi paniikkiani siinä missä tavoittelemattomissa oleva eläinlääkäri tammanpitäjässä. Kirottu, kirottu puhelin! Kun sain viimein puhelimen tyynyliinan uumenista ja vastattua puhelimeen, nousi sykkeeni vielä hieman, jos se suinkaan oli vain mahdollista.

Tammanomistaja kertoi puhelimessa tamman tulleen levottomaksi, tätä kuunnellessani harpoin kohti keittiön vedenkeitintä, orjalliset iltarutiinini olivat juuri tällaisia tilanteita varten. Matkakuppi oli heti vedenkeittimen vieressä, siinä oli valmiiksi pihakahvin puruja ja keittimessä juuri sen verran vettä, että siitä saisi yhden kupillisen automatkalle. Ohjeistin häntä pitämään tammaa silmällä ja tulisin niin nopeasti paikalle kuin vain voisin. Eläinlääkärin pukukoodi oli pitkälti whatever casual, eli mitä vaatekaapista, tai viereisestä nojatuolista löytyi. Vedenkeitin naksahti, ja kupin täytettyäni pingoin autolle. Alle neljä minuuttia, edes vuosien unettomat yöt eivät olleet (vielä) hidastaneet minua – auton taustapeilistä minua tuijotti takaisin tylsän harmaat silmät. Silmät joita ympyröi jo muutama ryppy. Nopea tai en, tässä työssä vanheni. Käänsin avaimia virtalukossa ja vanhan, sinivihreän sotaratsun konepellin alta lähti vanha tuttu kehräys.

Varsova tamma oli irlannincobtamma Bethanie, ensisynnyttäjä joka kantoi kaksosia. Jokainen varsan tähän maailman saattanut tietää, että jo ensisynnyttäjä voi olla ongelmallinen, mutta kaksoset tekevät varsomisesta myös vaarallisen. Bethaniesta oli tullut oikea risti minulle kannettavaksi: ensimmäisessä ultrassa en ollut löytänyt toista sikiötä, vain yhden elinvoimaisen. Jos tammalla olisi tavattoman pitkä runko, olisi tämä ehkä ymmärrettävää. Paino sanalla ’ehkä’. Mutta tovero tamma oli rungoltaan varsin normaaleissa mitoissa. Kun toinen varsoista näkyi ultrassa, oli tiineys jo niin pitkällä, että saatoimme toivoa vain ehkä luonnon tekevän tehtävänsä. Bethanie oli kuitenkin lopputiineydestä paisunut ympärysmitoiltaan valtavaksi – ja kahta varsaahan se kantoi.

Kääntyessäni tallipihaan osuivat ajovalot jo talliovella odottavaan tamman omistajaan, hän näytti ymmärrettävästi huolestuneelta. Jätin auton lähelle tallinovea ja harpoin talliovista sisälle omistajaa samalla tervehtien. Bethanie oli käynyt jo makuulle karsinan paksulle olkipeitteelle, varsominen oli jo käynnistynyt. Kesti vielä toiset kymmenen minuuttia ennen kuin varsan valkoiset etujalat tulivat esille, pian valkoinen pää ja tumma harja. Vastasyntynyt varsa vaikutti ehkä hieman pienemmän puoleiselta, mutta muuten hyvin kehittyneeltä. Varsomisen ollessa vielä kesken, pieni nyytti karsinan oljilla oli rikkonut kalvon etujaloillaan. Emätamma kurotti uteliaasti turpaansa kohti pientä varsaa, muttei noussut vielä ylös nuollakseen sitä.

Hetken oli ihan hiljaista, kului aikaa ennen kuin seuraavan varsan varsominen käynnistyi. Se vaikutti melkein tammalle helpommalta, ja pian ymmärsimme miksi, toinen varsoista oli huomattavasti ensin syntynyttä sisarustaan pienempi. Vastasyntynyt, pienen pieni varsa oljilla ei ollut liikkuakseen. Olin minäkin oikea eläinlääkäri kannustaessani omistajatarta puhkomaan nuorimmaisen kalvot ettei se vain tukehtuisi: pikkuvarsa oli aivan liikkumatta hetken. Ehdin jo pelätä pahinta, mutta pian sen pienet etujalat liikahtivat. Ja minulta pääsi helpottunut niiskahdus.

Bethanie tutki varsojaan uteliaasti niitä hamuten. Aamuauringon ollessa jo korkealla olivat molemmat varsat, pieni ori ja tammavarsa, ehtineet jo nousta jaloilleen. Orivarsa itsevarmemmin, ja pienempi tammavarsa hieman haparoiden. Molemmat olivat löytäneet emänsä nisille, mutta niille oli juotettu lisäksi tuttipullosta ternimaitoa, jos emän maidontuotanto ei olisi riittävä. Bethanie vaikutti hyväksyneen varsansa, edelleen hamuten ja nuuskien niitä vilpittömän uteliaasti – kaikki oli taas hyvin. Ainakin ensi kesään!