Breandan

28.12.2023 - tauolla toistaiseksi

Breandan siirtyy tauolle, joka kestää minkä kestää. On myös mahdollista, että talli sen myötä lopettaa kokonaan, mutta lopullista sulkemista ei ainakaan vielä ole tiedossa. Kilpailen viimeiset kasvatit porrastetuissa valmiiksi ja astutuskyselyitä sekä tilausvarsojakin saa edelleen kysyä, mutta muuten toiminta pysähtynee kokonaan.

Terveisin, Tuire

Tapahtumat

Breandanin tärkeimpänä toimintana on aina ollut irlannincobien kasvattaminen sekä niiden kilpailuttaminen. Alkuvuosina toimintaan kuului aktiivinen valjakkoajokilpailujen järjestäminen ja myös näyttelyitä pidettiin useammat. Useampaan vuoteen kumpiakaan ei ole enää Breandanissa järjestetty, mutta tavalliset valjakkokilpailut on siirtynyt Safiiritiikerin Kilpailukeskukseen ja porrastetut hoituvat VRL:n sisällä. Ainoa muu tapahtuma on tallin viisivuotiskemut eikä muita ainakaan tällä hetkellä ole suunnitteilla.

Synttärikemut!

Viisivuotissynttäreiden kunniaksi Breandanissa järjestettiin helmikuussa 2017 tapahtuma, johon kuului pari enemmän tai vähemmän leikkimielistä näyttelyä, kilpailuja sekä tietysti kasvattimyynti. Tapahtuman kutsu löytyy täältä.

VVJ-Cup

Kahden vuoden ajan parittomina kuukausina Breandaniin kerääntyi sadoittain toistaan upeampia ja taidokaammpia hevosvaljakoita kilpailemaan kuukausittain pidettävässä VVJ-Cupissa, joista saa lisäpisteitä Valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa.

30.06.2019 30.04.2019 31.03.2019
30.11.2016 30.09.2016 30.07.2016
31.05.2016 30.03.2016 30.01.2016
30.11.2015 30.09.2015 31.07.2015
31.05.2015 30.03.2015 30.01.2015
30.11.2014 30.09.2014 30.07.2014
30.05.2014 30.03.2014 30.01.2014

Näyttelyt

kuva © Stah (muokattu) / CC BY-NC 2.0

Eniten on ollut Näyttelyjaoksen (NJ) alaisia näyttelyitä, mutta kerran myös Virtuaalisen Show-Näyttelyn (VSN) alainen sekä yksi leikkimielinen Match Show (MSY).

NJ 05.07.2018 NJ 15.03.2018
NJ 26.02.2018 NJ 10.10.2016
NJ 18.09.2016 NJ 07.09.2016
NJ 14.08.2016 VSN 11.11.2015
NJ 18.05.2013 NJ 29.04.2013
NJ 31.03.2013 NJ 11.03.2013
MSY 04.03.2013