Lord Artagan

kuva © Veera

lempinimeltään Arttu

irlannincobori, VH14-046-0103
s. 30.04.2014, 8-vuotias 30.12.2014
musta tobiano, 147 cm (C)
kasvattaja Cynoria (VRL-11723)
omistaja Tuire (VRL-00345) / Breandan
valjakkoajo, vaikea

Luonnekuvaus

Arttu on tullut luonteensa puolesta vanhempiinsa. Niiden tavoin senkin suhtautuminen ihmisiin on ystävällistä. Lisäksi Arttu on varsin utelias ja menee helposti tutkimaan uusia asioita. Oriksi se on melko helppo ja rauhallinen käsitellä, mitä nyt joskus innostuu vähän huutelemaan tammoille. Rohkeus on ehdottomasti myös hyvä puoli orissa, vaikka toisinaan Artusta onkin hauska ottaa hepulit vaikkapa laitumen reunalle jääneestä ämpäristä. Onneksi orin pukkilaukkailoittelut jäävät lähinnä tarhaan ja laitumelle, ihmisten kanssa se käyttäytyy huomattavasti asiallisemmin.

Artulla on ratsastettu jonkin verran, mutta enemmän sen kanssa on ajettu valjakkoa. Ori suhtautuu töihin positiivisesti ja onkin aina mielellään lähdössä hommiin. Se malttaa odotella hienosti paikoillaan varustamisen ajan, mutta lähtee myös heti pyydettäessä energisesti liikkeelle. Artulla on hyvin vetävä ja eteenpäinpyrkivä askel ja muutenkin se selvästi nauttii liikkumisesta. Isänsä tavoin Artunkin kestävyys ja keskittymiskyky ovat loistavat.
luonnekuvaus © Cynoria

Sukulaiset

i. Aindréas
ruunikko tovero, 147 cm
VH12-046-0029

ii. Iarfhlaith evm
ruunikko tobiano, 149 cm
iii. Brendanus evm
musta, 156 cm
iie. Síomha evm
ruunikko tobiano, 143 cm
ie. Africa evm
rautias sabino, 145 cm
iei. Risteárd evm
rautias tovero, 149 cm
iee. Béibhinn evm
ruunikko, 145 cm
e. Alycia of Briarhill
musta tovero, 149 cm
VH14-046-0102

ei. Branaghan Douglas evm
rautias tovero, 156 cm
eii. Sir Domhnall evm
rautias sabino, 156 cm
eie. Branaghan Eileen evm
rautiaankimo tobiano, 158 cm
ee. Falyse of Briarhill evm
ruunikko sabino, 147 cm
eei. Morgan O'Conaire evm
rautias sabino, 141 cm
eee. Lorreen III evm
hopeanruunikko, 153 cm

Jälkeläiset

Lord Artagan on käytettävissä 1-polvisille tammoille email

o. Breandan Lord Alarak, synt. 14.03.2022, e. Breandan Kerrigan

Kilpailutulokset VVJ-sijoituksia yhteensä 41 kpl, kaikki 212 kilpailua täällä

15.05.2020Fellbury Studnoviisi2/40
08.05.2020Fellbury Studnoviisi6/40
06.05.2020Fellbury Studnoviisi5/40
05.05.2020Fellbury Studnoviisi1/40
30.04.2020Penrose Shiresnoviisi5/29
28.04.2020Penrose Shiresnoviisi4/29
10.04.2020Tuiskulavaikea3/10
06.04.2020Tuiskulavaikea2/10
05.04.2020Tuiskulavaikea1/10
31.01.2020VVJ-Cupvaikea3/10
03.02.2019Breandanvaikea2/14
27.01.2019Breandanvaikea1/14
26.01.2019Breandanvaikea3/14
25.01.2019Breandanvaikea2/14
22.01.2019Breandanvaikea2/14
10.01.2019Breandanvaikea2/5
09.01.2019Breandanvaikea1/5
07.01.2019Breandanvaikea2/5
05.01.2019Breandanvaikea2/5
03.01.2019Breandanvaikea2/5
26.05.2018Erkinheimotvaativa4/25
25.05.2018Erkinheimotvaativa3/25
20.05.2018Erkinheimotvaativa3/25
18.05.2018Erkinheimotvaativa1/25
13.05.2018Breandanvaativa4/25
08.05.2018Breandanvaativa3/25
26.02.2018Breandanvaativa3/34
21.02.2018Breandanvaativa3/34
15.02.2018Erkinheimotvaativa3/26
11.02.2018Erkinheimotvaativa2/26
10.02.2018Erkinheimotvaativa3/26
20.08.2017Escorantnoviisi2/30
30.11.2016VVJ-Cupnoviisi6/48
13.09.2016Breandannoviisi2/30
19.06.2016Kultahuiskunoviisi2/27
31.07.2015VVJ-Cupnoviisi6/107
28.02.2015Breandannoviisi1/44
21.02.2015Breandannoviisi2/44
30.01.2015Pirunkorpinoviisi6/44
28.01.2015Pirunkorpinoviisi6/44
31.10.2014VVJ-Cupnoviisi2/49

Näyttelyt

NJ26.02.2018Breandan7/7tuom. Sorel
sertin arvoinen